Toiminnan tausta

 

Valtimo on tunnettu musiikkipitäjä, jolla on pitkät perinteet kansanmusiikin osaamisessa. Musiikki soi edelleenkin, mutta esittäjät ja perinteen vaalijat ikääntyvät, eikä uusia pelimanneja löydy entiseen malliin. Saadaksemme katseet kääntymään kansanmusiikin suuntaan ja harrastuksen elpymään, päätimme yrittää uudenlaisen musiikkitapahtuman järjestämistä, ja näin sai alkunsa idea NeitivirtaFolkin järjestämisestä.

 

Valtimon Musiikkiyhdistyksen Folkjaosto perustettiin keväällä 2006, jolloin järjestettiin ensimmäinen kansanmusiikkitapahtuma Karhunpään kylässä Laitalan Lomissa. Folkjaosto on järjestänyt myös klubi-iltoja Valtimolla ravintola Seiskassa sekä rumpukursseja ja mm. vuosina 2007 - 2008 rytmiikka- ja kansanlaulukursseja sekä kitara-, mandoliini- ja kantelekursseja NeitivirtaFolk-kansanmusiikki­tapahtuman lisäksi.

 

Tapahtuma on tuotettu paikallisin voimin karjalaiseen kulttuuriin pohjautuen ja siihen sisältyy olennaisesti Pielisen - ja Venäjän Karjalan alueiden kulttuuriyhteistyö. Tapahtuman esiintyjät ovat tulleet rajan molemmilta puolilta, näistä esimerkiksi petroskoilaiset yhtyeet Myllärit sekä Arto Rinne ja Sattuma.